 |
|
 |
|
| |
 |
Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikkakirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseen lopputulokseen.
YLEISTÄ
Länsimaisessa kulttuurissa rintojen ulkomuoto liittyy naisellisuuteen ja sillä on huomattava psykososiaalinen ja seksuaalinen merkitys. Rintojen kohotus operaatiossa korjataan yleensä rintojen veltostumista tai tubulaarisuutta. Imetykset, painon vaihtelut ja ikä vaikuttavat rintojen kimmoisuuteen aiheuttaen rintakudoksen veltostumista kun taas tubulaarisuus on synnynäinen rintojen muoto. Rintojen lievä asteinen tubulaarisuus voidaan joskus hoitaa pelkällä nännipihan toimenpiteellä. Imetyskyky säilyy yleensä normaalina. Vaikeimmissa tapauksissa joudutaan käyttämään lisäksi implanttia. Rintojen kohotusleikkauksessa nänni ja nännipiha kohotetaan ja tarviaessa piennentään, rintakudos kohotetaan rintakehällä, rinnan ihoa kiristetään ja poistetaan liiallinen, venyttynyt iho. Leikkaukset tehdään nukutuksessa. Leikkausarpi tulee nännipihan ympärille ja lisäksi pystysuoraan rinnan alaosaan ja tarvittaessa vaakasuoraan rinnanaluspoimuun. Rintojen kohotus leikkaukesen tarkoituksena on antaa sinulle sopusuhtaisen kokoiset ja muotoiset rinnat, jotka ovat oikeassa suhteessa vartalosi kanssa.
ENNEN LEIKKAUSTA
Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti kertoo sinulle leikkauksen kulusta samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultin kanssa yhteistyönä etsitään sinulle paras mahdollinen vaihtoehto rintojen pienennysleikkaukseen. Sinulle annetaan laboratorio- ja mammografia- tai ultraääni-lähete, nämä tutkimukset ovat välttämättömiä ennen leikkausta. Vastaukset tulee ottaa leikkaukseen mentäessä mukaan. Konsultti kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveyteesi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.
LEIKKAUSPÄIVÄNÄ
Keskustelet leikkaavan kirurgin kanssa rintojen kohotusleikkauksesta ja sinulle piirretään "leikkauskartta" leikkausalueelle. Nukutuslääkäri keskustelee sinun kanssa tulevasta nukutuksesta ja suorittaa tarvittaessa terveystarkastuksen.
NUKUTUS
Rintojen pienennusleikkaus tehdään aina narkoosissa ellei siihen ole erillistä estettä. Sinä olet nukutuksessa koko leikkauksen ajan.
LEIKKAUS
Nukutuksen jälkeen tehdään pystyviilto, jossa leikkaus viilto kulkee nänninpihan ympäri ja siitä suoraan rinnan alle laskokseen. Rasvakudos rintarauhaskudos ja iho muotoillaan oikeaan muotoon ja tarvittaessa lisätään implantti. Nännit ja nänninpiha siirretään niiden uusille nuorekkaammille paikoille, ne säilyttävät entiset verisuonet ja hermoradat. Haavat ommellaan ohuilla tikeillä ja asetetaan siteet teipit. Leikkaus kestää kolmesta viiteen tuntia.
LEIKKAUKSEN JÄLKEEN
Ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen olet nukutuslääkärin ja nukutushoitajan tarkkailun alla, tarvittaessa saat kipulääkettä. Jäät ensimmäiseksi yöksi jälkihoitoon, hoitaja on saatavilla koko yön. Seuraavana päivänä leikkaava lääkäri poistaa dreenit ja asettaa uudet siteet ja tarkastaa sinut, minkä jälkeen asetetaan rintaliivit (alareuna pehmeä) niitä liivejä joudut pitämään 3 kuukautta yötä päivää jotta rintarauhanen parantuisi normaalisti. Kipu leikkauksen jälkeen on yksilöllistä, mutta yleensä suhteellisen vähäistä. Särkylääkkeitä määrätään tarvittaessa. Turvotusta ja mustelmia voi esiintyä, ne kestävät noin 1 - 2 viikkoa. Useimmat potilaat palaavat töihin ja sosiaalisiin harrastuksiin neljän viikon jälkeen leikkauksesta. Raskasta fyysistä liikuntaa tulee välttää ensimmäisen kolmen viikon jälkeen leikkauksesta. Tämän kolmen viikon aikana tulee myös välttää painavien tavaroiden nostamista ja työntämistä. On viisasta välttää myös seksiä ensimmäisen viikon jälkeen leikkauksesta, koska seksuaalinen kiihottuminen voi aiheuttaa lisääntyvää turvotusta tai mustelmia.
HAAVANHOITO
Pidä haava kuivana. Sidettä pidetään haavan suojana ompeleiden poistoon asti. Haavojen päivittäinen suhkuttelu ja ilmakylvyt ovat suositeltavia leikkaukuksen jälkeisina päivänä. Side on syytä vaihtaa jokaisen suikussa käynnin jälkeen. Siteiden tulee olla steriilejä. Steriilejä siteitä saa ostaa valmiissa pakkauksissa apteekista. Haavaa tai sen ympäristöä ei saa hangata. Kastuneet siteet vaihdetaan kuiviin steriileihin siteisiin. Saunan löylyyn ei ole hyvä mennä ompeleiden aikana eikä kaksi viikkoa ompeleiden poiston jälkeen. Vältä haava alueen turhaa liikuttelua. Käänny lääkärin puoleen jos haavassa on yltyvää kipua, lämmön nousua ja punoitusta tai jatkuvaa runsasta verenvuotoa, jatkuvaa siteen läpi tulevaa kosteutta tai pahaa hajua. Ompeleiden poisto yli 10 vuorokauden kuluttua. Tupakanpoltto haittaa merkittävästi haavan parantumista.
ARVENHOITO
Arpi muodostuu leikkausalueelle tikinpoiston jälkeen, arven parantumiseen voit vaikuttaa itsehoidolla. Arven vaalentumisen ja pehmentymisen nopeuttamiseksi voit käyttää apteekista saatavaa Kelo-cote silikonigeeli valmistetta. Vältä aina arven hiertymistä ja suojaa arpi auringolta 3 kuukauden ajan, muuten arpi voi pigmentoitua tummaksi.
RISKIT JA KOMPLIKAATIOT
Jokaiseen leikkaukseen sisältyy myös riskejä. Rintojen kohotusleikkauksessa riskit ja mahdolliset komplikaatiot ovat minimaaliset. Korkeasti koulutettujen lääkärien ja hoitajien muodostamassa leikkausryhmässä leikkausten komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia. Kuitenkin kuten jokaisessa leikkauksessa verenvuodon, tulehduksen ja arpikudoksen muodostumisen sekä nukutusten aikaisten ongelmien mahdollisuus on olemassa. Yksityisklinikat, jotka on rakennettu kauneuskirurgiaa varten ja joissa ei hoideta sairauksia, ns. "sairaalainfektioriski" on lähes olematon. Yleissairaaloissa ja muissa isoissa leikkausyksiköissä on sairaalainfektioriski moninkertainen. Tarkista aina missä sinut leikataan, näin vältät vaikeat sairaalainfektiot
|
|
|
|
 |